Kävelevät tavarat (ja muuta mielenkiintoista)..

Kuinkahan monesti voi tehdä saman virheen, ennen kuin oppii toisin?  Miten tavoista pääsee eroon? Mä oon monen monta kuukautta sitten todennut, että tämä tämän hetkinen asentoni ei ole mikään paras asento datailla tunnista toiseen, mutta silti AINA on pakko kärsiä. Olen sängyn jalkapäässä kyljelläni, polvet koukussa ja tietokoneen toinen reuna lepää jalkojani vasten. Oikealla kädellä tuen päätäni, ja kirjoittamisen hoidan vasemmalla. Rannetta särkee jatkuvasti ja oikea jalka puutuu. Välillä koskee selkään. Mun tosissaan olisi aika keksiä jotain muuta. 

Tähän asentoon pääsee kuitenkin niin mukavasti, ja saan peittoa sopivasti päälle, kuitenkaan sitä kokonaan mieheltä varastamatta(niinä aamuina, kun herään esim. työvuoroon miestä ennen). Nyt ei ole edes aamu enää, vaan kello lähestyy kahta. Mies on täysin unessa. Taisi puuhailla uuden biisiprojektinsa kanssa taas koko yön. Sitä se on nyt viimeisen viikon säätänyt. Mutta on se suloinen. <3

Tänään mun olisi tarkoitus käydä kirjastossa palauttamassa leffoja ja kirjoja. Meiltä on kadonnut mystisesti  kolmet eri kirjaston dvd:t, että niitäkin pitäisi kai koittaa etsiä. On se ihme, miten nykyään kaikilla tavaroilla on jalat, joilla voi juosta piiloon. Illemmalla ajattelin taas zumbailla hieman, mutta muuten on kyllä vaan lepoa ohjelmistossa.

Huomenna illalla keskustaan, luvassa tyttöjen ilta vanhojen tuttujeni keikalla. Yksi näistä illan muusikoista on entinen vuokranantajani, eräs toinen entinen kämppikseni. Toivon, että jollain on jonkunlainen kamera, niin saadaan hieman muistoja. 


Meidän olisi tosiaan nyt tarkoitus hankkia joku edullinen digikamera, ettei tarvitsisi miehen puhelimella leikkiä. Onhan mulla tuo oma järjestelmäkamerani, mutta siitä oonkin jo jauhanut monessa postauksessa. Ärsyttää, kun tuskin kukaan sitä haluaisi edes ostaa multa. Ainoa on, että sen mukana tulleen perus objektiivin ja vaikka kameralaukun myymällä, saattaisin saada edes hieman käteistä. Jos malttaisin, voisin sen jälkeen säästää niin kauan, kunnes on rahat taas kunnolliseen kameravarustukseen. 
Mun sisäinen valokuvaajani itkee kaipuusta toteuttamaan itseään! Jos nyt löytyisi edes joku suhteellisen hyvä digikamera, jolla saisin edes jotain muistoja vangittua, olisi se jo pientä helpotusta. Voisin koittaa pärjätä vielä muutaman kuukauden ilman mitään kunnon kameravehkeitä.. Nyt siis kaikki ehdottelemaan hyviä pokkareita! Jos kalliiksi menee, niin koitan etsiä käsiini käytetyn version. :)

Dzii

Päivitystä!

Eilen oli kivaa, joten tietenkään tänään ei. Miten voikaan ensin nukkumaan mennessä olla terve kuin pukki, aamulla herätessä sitten jotain ihan päinvastaista? Mä heräsin kuudelta aamulla järkyttävän huonoon oloon, lopputuloksena oksensin kurkkuni täysin hajalle.. Ja oksensinpa muuten vielä hieman lisää. Mainittakoon vielä, että tuota ennen en ole tämän raskauden aika oksentanut KERTAAKAAN. Viikkoja on 26.

Päivä vierähti (aamukymmenestä iltaseitsemään) sairaalassa. Käskivät tulla takaisin, jos oksentelu jatkuu. Enivei, kotiin päästiin sitten kolmen eri reseptin kanssa. Sain kahta eri pahoinvointiin auttavaa, sekä Paracetamol Pensaa oksentamisesta tuhoutuneen kurkkuni kipuja varten. Nieleminen on Vieläkin kivuliasta, onneksi sentään puhuminen ei ole enää yhtä tuskaa. Uteliaat pettäen, en aio jauhaa tuosta aiheesta sen enempää. En ainakaan nyt. Aiheesta toiseen..

Mieheni äiti ehdotti meille, että hän ostaisi joko rattaat tai vauvan sängyn. Tuossa olisi yhdet rattaat, joihin Dzii on täysin ihastunut. :)

Inhottava tyyppi

Tuossa yksi päivä  entinen hyvä kaverini laittoi viestiä, kuulemma haluaisi olla taas kavereita ja selvittää rikkoutuneet välimme. Hän kertoi viestissään, miten kaipaa meidän yhteisiä hyviä hetkiämme, ja kuinka elämä on liian lyhyt riitelemiseen. Jotenkin niin hän sanoi, tarkkaan en muista. Varmaan jokaisen korvaan tuollainen viesti kuulostaa ihanalta ja todella positiiviselta jutulta, mutta itselleni ei tuon viestin saaminen tuottanut minkäänlaista hyvää mieltä. Päinvastoin. Ainoastaan muistin, miten inhottava tuo ihminen osaa olla, ja miksi en ylipäätänsä halua olla hänen kanssaan tekemisissä. 

Kyllähän sen aina pitäisi olla vain hyvä juttu, että joku joka joskus on ollut hyvä ystävä, haluaa korjata rikkoutuneet välit. Mulle vaan tulee ensimmäisenä mieleen se, kuinka jollakin kierolla tavalla hän vaan haluaa satuttaa mua. Haluaa herättää ystävyyden eloon, sen jälkeen tapahtuu taas jotain ja vihataan toisiamme. Tai ehkä vain yksinkertaisesti käyttää mun Barcelonassa asumista hyväksi? Tulla tänne majottautumaan ja kohtelemaan mua kuin paskaa..

Mä olen kyllästynyt olemaan tälle ihmisille mieliksi, enkä pelkästään "rakkauden ja rauhan" nimissä halua hänen kanssaan selvittää välejä. Mä en voi koskaan unohtaa niitä kaikkia törkeyksiä, mitä tämä neitokainen on mulle sanonut, enkä mm. siksi usko pystyvämme olemaan minkäänlaisia kavereita enää. Mieluiten en ikinä kuulisi hänestä, näkisi häntä, saatika törmäisi häneen Facebookissa enää IKINÄ. Mulle oli aivan viimeinen tikki, kun aivan alkuraskauteni aikana riitelin tämän "tarinan" päähenkilön kanssa. Silloin hän töksäytti jotain, joka vei hänestä kaiken sen, jota joskus kunnioitin ja kaiken sen, josta joskus hänestä pidin. "Sä oot niin tyhmä, että jos nyt saat keskenmenon ni varmasti syyttäisit siitäkin mua", meni hänen sanansa melkeinpä tarkalleen. Taisi vielä lisätä oikein kypsästi, että hänen kaverinsakin ovat sitä mieltä.:)

En vastannut tämän kaverin uusimpaan "ollaa kavereita" viestiin mitään, enkä aiokaan. Antaa hänen itsekseen miettiä syytä. En voisi ikinä antaa anteeksi itselleni, jos nyt suostuisin hänen ehdotukseensa. Kyseessä on manipuloiva, selkäänpuukottava ja hyvin ilkeä ihminen - suloisen ja kiltin lampaan vetimissä. Tiedän monia, jotka vihaavat häntä, mutta "esittävät" tämän kavereita, etteivät joutuisi mitä ihmeellisimpien juorujen ja vihaisten puhelinsoittojen kohteeksi. Tämän tarinan henkilö on reippaasti täysi-ikäinen, ja siltikin juonittelee kuin 15vuotias teinityttö. Ikuinen teini. Nyt alkoi taas oksettamaan.. ->>

Dzii

Ps. Muistakaa kysellä jos tulee jotain mieleen, tykkään lukea/vastailla aiheesta riippumatta.:) Huomiseen!

Hyvää 14.2.2012!

Kuva Googlen kuvahausta!

Tänään mulla on suunnitelmissa käydä leffassa katsomassa George Clooneyn tähdittämä The Descendants. Sen jälkeen voisi kaakaot jossain kivassa kahvilassa olla aika kova juttu. :)

Tällaisina päivinä tulee kyllä hieman ikävä Suomea.. Tai oikeastaan vaan niitä hyviä kavereita siellä.

 Onneksi ensi kuussa pitäisi yhden Saaran tulla viikoksi tai kahdeksi kylään, se jos jokin piristää. :) No, enhän mä täällä aivan yksin ole. Perjantaina mä meen parin täällä asuvan kaverin kanssa keikalle. Oon jotenkin tosi innoissani siitä, koska ne perjantain muusikot on vanhoja tuttujani, joiden kanssa oon viettänyt vaikka millasia hetkiä, löytyy paljon muistoja. Mulla oli ennen tapana käydä niiden Jokaisella keikalla, ja keikkojen jälkeen useimmiten päädyttiin jatkoille ties minne. Satamassa vietettiin monet hyvät pirskeet. ;) Se oli sitä 2010 kevättä. Golden memories..  Tässä yksi näistä muusikkokavereistani, James:

Mä tulin tosiaan nyt vaan nopeasti käymään, ajattelin seuraavaksi tehdä home-made hiusnaamion ja alkaa muutenkin valmistautumaan iltaan. Välillä on kiva laittautua, vaikka menisikin vaan leffaan. :) Nauttikaa illasta, älkää juoko liikaa ja katsokaa sivuille ennen suojatien ylittämistä!

Dzii