Tasan kaksi vuotta sitten tähän aikaan mä luultavasti nukuin krapulaani pois. Tasan vuosi sitten tähän aikaan mä suunnittelin meidän häitämme. Nyt mä istun sängyllä maha pystyssä ja mietin.
Silloin kaksi vuotta sitten asuin vielä keskustassa, olin jo nykyisessä duunipaikassani töissä ja vasta aloittelin elämää Barcelonassa. Mieheni teki töitä promoottorina. Tasan vuosi sitten takana oli jo hieman erilaisia työprojekteja, mutta kuitenkin samalla tein työvuoroja vanhassa ja tutussa duunissa. Mieheni oli silloin väliaikaisesti työtön, mitä nyt joitain raksatyökeikkoja sai aina välillä.
Noin yhdeksän kuukautta sitten, kun selvisi että olen raskaana, miehelläni oli jo vakiduuni rakennusalalla. Itse yhä samassa työpaikassa. Muutama kuukausi sitten mieheni irtisanottiin meidän Suomiloman (ilmoittivat tosiaan vasta kun oltiin jo Suomessa, että heidän täytyy palkata joku muu tekemään mieheni duunit, kun mies on niin pitkään poissa. Vajaan kahden viikon lomasta oli kyse..) takia, ja ainoaksi rahanlähteeksi jäi säälittävä kuukausipalkkani. Pian kuitenkin näytti taas hieman valoisammalta, kun miehelle myönnettiin työttömyystukea. Saatiin aikaa etsiä miehelle uusi duunipaikka. Tässä kuussa saatiin viimeinen erä sitä avustusta, työtön on mies edelleen.
No nyt sentään mies on päässyt aloittelemaan kesätöitä tuttunsa alaisena, mutta maksettavat laskut ovat niin suuria, että hieman pelottaa tämä tuleva kesä. Ainakin seuraavat kaksi kuukautta. Pikkuiselle meillä on kaikki tarvittava kesän yli, mutta laskut tuppaavat erääntymään ja ruokaa pitäisi saada. Tällä hetkellä on taas parit second notice laskut odottamassa, vuokrasta puhumattakaan. Onneksi meillä on ymmärtäväinen vuokranantaja, joka ei vieläkään ole potkaissut meitä pihalle, vaikka viime kuut ollaankin maksettu vähän miten sattuu pienissä erissä. Toivotaan nyt, että antaa meille vielä tämän kesän aikaa järjestää raha-asiamme.
Jos mies nyt saa jatkaa tuota kesäduuniaan koko kesän läpi, niin luultavasti heinäkuu tulee olemaan jo hieman helpompi kuukausi. Silloin miehellä on toivon mukaan ollut jo ainakin muutamat baarikeikatkin kaverinsa kanssa. Pientä taskurahaa niistäkin saa.. Elokuussa mulla itselläni alkaa puolen vuoden tukikausi, joka tulee tilanteesta riippumatta auttamaan hyvinkin paljon.
En oikeastaan edes tiedä, että miksi halusin tästäkin nyt avautua. Mulla on kuitenkin hieman sellainen fiilis, että jos joku lukee täällä blogissani vain parit postaukset, voi meidän tilanteesta saada hyvinkin vääränlaisen kuvan. Ei muiden mielipiteillä pitäisi olla kovinkaan suurta väliä, mutta en halua kenenkään ajattelevan, että mä olin miettinyt pikkuisen elämän tukien varaan. Meille tuli aivan puskista, että mies saisikin potkut ja rahatilanne menisi näinkin huonoksi.
Suomeen muuttamisestakin ollaan puhuttu, mutta minä olen meistä se joka vähemmän sinne haluaa. Ei musta ole enää sinne kylmyyteen ja pimeyteen palaamaan. Suomeen muuttoa ollaan ajateltu rahan säästämisen kannalta, tilapäisenä ratkaisuna. Hetkellistä Suomen tukiin turvautumista, ehkä mä saisin jotain töitä kaupan kassalta, tai muuta yhtä hohdokasta. Mua ajatus ei kyllä ollenkaan houkuttele. Ei sitten tippaakaan. Miehelläkin on bändi täällä, ja muutenkin molemmat ollaan jo ehditty rakentamaan elämäämme nimenomaan Barcelonassa, ei Suomessa.
Kaikista tärkeintä mulle kuitenkin on se, että meidän pieni neitimme ei joudu tästä tilanteesta kärsimään. Mua inhottaa stressata raha-asioista jatkuvasti, enkä halua oman alakuloisuuteni vaikuttavan tyttöön. Pieni ei edes ole täällä vielä, ja joutuu jatkuvasti kuuntelemaan äitinsä voivottelua ja nyyhkimistä. Jos ne peukut jotenkin auttaa, niin nyt sitten kaikki sellaiset pystyyn ja toivotaan, että asioilla tosiaan olisi tapana järjestyä. Mä olen aivan liian väsynyt tähän olotilaan, ja siihen, että aina välillä jossain paistaa aurinko, mutta jos vähänkään alan uskomaan asioiden paremmiksi kääntymiseen, vedetään matto samantien alta pois. Tässä sitä taas ollaan, ahdistuneina ja väsyneinä.
Tuollaisen tekstin saattelemana, lähdenkin tästä ostamaan hedelmiä. Palaamisiin
Dzii
