LA VIDA DE DZII : Stressiä karkuun unimaailmoihin

Täällä me taas ollaan, minä ja Lea, ihan vaan tyttöjen kesken. Tänään ollaan kahdestaan, huomenna saadaan eräs mukava tyttönen tänne kyläilemään - all the way from big big Tampere! Jack lähti aamujunalla kohti Tammisaarta. Sen olisi tarkoitus aherrella siellä maanantaihin asti, ja palata sitten kotiin juhlistamaan meidän hääpäiväämme.

15.07.2011 ♥

On uskomatonta, miten näin pieni ihminen voi stressata niin kovasti. Musta tuntuu, etten muuta olekkaan viime aikoina tehnyt, stressannut vain. Välillä tekisi mieli paeta jonnekin kauas lämpimään, keinolla millä hyvänsä. Unohtaa arjen huolet ja lykätä niitä edemmäs. Margaritalla se onnistui oikein hyvin, aina vuoden vaihtumiseen asti, siihen kun Suomeen muuttaminen lähestyi uhkaavasti ja piti alkaa asuntoa metsästämään. Aina se stressi löytää, minne ikinä meneekin. Salakavalasti vain muuttaa muotoaan.

On ihmisiä, jotka eivät stressatessaan saa unenpäästä kiinni. Musta taas on viimeaikoina tuntunut, että juuri se stressi on tuudittanut mut uneen - joka hitsin ilta viimeisen kolmen kuukauden aikana. Varsinkin nyt kun ollaan jo yli kolme kuukautta täällä oltu ja silti vielä taistellaan virastorumbailemalla, pää on ollut niin painavana, niin täynnä kysymysmerkkejä ja laskutoimituksia, että illan hämärtyessä ei kovin kauaa pidä makoilla sängyllä, kun jo olenkin jossain aivan muualla. Ei yksinkertaisesti vaan jaksa pysyä hereillä, nukkuessa pääsee hetkeksi pakoon todellisuutta. Sama homma suihkussa, virtaava vesi rauhoittaa hetkeksi. Olisipa kivaa, kun voisi joskus viettää päivän vain nukkuen ja käyden suihkussa. Kylpeminenhän olisi vielä astetta parempi vaihtoehto suihkuun verrattuna, sehän olisi aivan luksusta. Ammeellista asuntoa odotellessa. Lean muoviseen ammeeseen taidan olla hieman liian iso.

Mulle on tullut aamurutiiniksi postiluukun kolahtamisen odottaminen, kolahduksen jälkeen eteiseen juokseminen ja pettyminen, kun ei taaskaan ole tullut tärkeitä kirjeitä perille. Eipä muuten Venezuelan pakettiakaan, jonka Jackin äiti lähetti jo pari kuukautta sitten. Tänään se postiluukku taas kolahti oikein kunnolla, päivittäiseen tapaan juoksin ovelle ja siellä odotti kirjekuori ilman lähettäjän nimeä. Sisältä löytyi lorukirja Lealle, ja kirje maailman ihanimmalta Veeralta. Päivä oli heti pelastettu. ♥ Reilu vartti kirjeen saapumisen jälkeen sain puhelun Kelan työntekijältä, joka soitti ilmoittaakseen, että Jackin kaikki paperit ovat nyt kunnossa. Voi tätä riemun määrää! Taas keveni stressi. Huomenna voisi Tampereen vahvistuksen kanssa ostaa valkkaripullon ja kilistää lasillisen verran asioiden järjestymiselle.