Hopeareunus kadoksissa

Miten tätä aikaa on taas näin paljon kulunut sitten viime postauksen? 

Ihan hirveästi on ainakin ajatuksia taas ehtinyt kertymään. Nyt pitäisi taas koittaa päättää, että mistä lähden päätäni purkamaan. 

Elämä on siitä jännää, että koskaan ei voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Mitä kummallisimpiinkin asioihin ihminen voi tottua, jos tilanne sitä vaatii. Tai elämä siihen suuntaan vie. Tai itse ohjaa omaa elämäänsä. Tai antaa jonkun muun viedä mennessään.. Koskaan ei pitäisi ottaa asioita itsestäänselvyyksinä, aina pitäisi muistaa nauttia, rakastaa, vihata ja kaivata. Muutokset tekevät hyvää, oli kyse sitten sisustuskärpäsen puremasta tai jostain isommastakin. Muutokset shokeeraavat, vaikka suurimmastakin pitäisi löytää jotain hyvää. Pilven kaunis hopeareunus. Miksi sen hopeareunuksen löytäminen on joskus niin pirun hankalaa? Tällä hetkellä omat pilveni näyttävät pikemminkin lähenevältä ukkosmyrskyltä, joka on vain pakko kestää, että pääsee taas nauttimaan poutasäästä. 

Nauttimista kaipaan. Kaipaan sitä tunnetta, kun kaikista pienistäkin asioista oikeasti nautti. Arvostaminen ja nauttiminen eivät ole sama asia. Arvostava on tyytyväinen, nauttiva on onnellinen. Olenko siis onneton? 

Kaipaan muutoksia, monenlaisia. Asunnon valmiiksi saaminen tulee kestämään vielä monta kuukautta, mutta työpaikan saaminen saattaa olla jo hieman lähempänä. Huomenna pääsen työhaastatteluun. Jännittää. Vielä kun päättäisin, että mitä pistän päälleni. Löytyyköhän multa kaapista housuja, joihin ei olisi läikkynyt maitoa tai iltapuuroa? Olen Suomeen paluun jälkeen laihtunutkin nelisen kiloa, menenpä siis lökäpöksyissä. Pian pitäisi varmaan käydä housuostoksilla. Ja ehkä lääkärissäkin, jos ei painon putoaminen pysähdy.

Myrskyisimmänkin päivän pelastaja Prinsessa Lea on taas kasvanut aivan älyttömästi. Nukku Matin kolkutellessa neiti pistää pään sivulle kallelleen, katsoo syvälle silmiin valloittavilla silmillään ja kämmeniin päätä nojaten sanoo "mmmm". Siinä vaiheessa tietääkin sitten etsiä tutin, napata Lean kainaloon ja mennä iltapesun kautta nukkumaan. Ei nimittäin ole kauhean harvinaista, että itsekin nukahdan siinä varmistaessa, että tyttö saa unenpäästä kiinni. Varsinkaan niinä iltoina, kun meillä soi Mozart tytön unimusiikkina. 

Nyt ajatukset lähtivät liikkeelle, mutta Nukku Matti tuli muistuttelemaan, että huomenna on työhaastattelu ja tähän aikaan pitäisi jo olla unimaailmoissa.

Kukkuu! Terveisiä chikichikalta. / August 2013 

Kiitos lukemisesta. 

Dzii