lauantai 7. joulukuuta 2013

Ruokapäiväkirja is back!

Oikein hyvää lauantaita vaan kaikille! Täällä ollaan nautittu ansaitusta pitkästä viikonlopusta syöden aivan älyttömän hyviä sapuskoja, tuijottaen leffoja + Serranoiden seitsemättä kautta ja ihastellen Lean päivittäistä oppimista. Oli meillä tuossa torstaina yövieraitakin! Tytöstä on tullut jo niin iso, että availee oviakin itsekseen. Tänään Jack koki mukavan yllätyksen vessassa, kun yhtäkkiä vessan ovi avautui ja sieltä takaa kurkkasikin pieni tyttö nimeltä Lea. :)

 Harmittaa, että menin täällä blogissa olleen ruokapäiväkirjani poistamaan ihan kokonaan. Niitä postauksia löytyy nyt enää vain luonnoksina, toki niitä voi vielä tuolta arkistoista kaivaa kun jaksaa. Tykkään ruokapäiväkirjoista, niin sellaisen kirjoittamisesta, kuin myös lukemisestakin. Joskus seurasinkin erästä ruokapäiväkirjablogia. Se oli ehkä pisin aika mitä jaksoin jotain blogia seurata ihan päivittäisellä tasolla. Tykkään toki lukemisesta ja tiedän paljon loistavia blogeja, mutta nettilukemiseni rajoittuvat yleensä lähinnä murha.info:n mysteeritarinoihin tai ihan vain uutisiin. Facebookissakin multa menee aina puolet jutuista aivan ohi, koska selaan statuspäivitykset arki-iltaisin yleensä vain ihan pikaisesti  ennen nukkumaanmenoa, puhumattakaan yksityisviesteihin vastaamisesta saman päivän aikana. Viikonloppuisin saatan viettää siellä hieman enemmän aikaa, mutta silloinkin yleensä vain 5 minuuttia kerrallaan. Musta on tullut huono FB-käyttäjä! Olen kuitenkin koittanut jo hieman selittää asiaa muillekin, ettei kukaan loukkaannu jos en heti ole vastailemassa. Ehkä jossakin kohtaa musta tulee taas aktiivisempi käyttäjä?

No jospa me nyt sitten aloitetaan se ruokapäiväkirja taas kerran.. Katotaan miten pitkään jaksan tällä kertaa! Tavoitteena olisi ainakin ensi kesään.

07/12/2013
Aamupala: neljän viljan puuroa voinapilla ja sokerilla, vesilasillinen monivitamiini poretabletilla, kupillinen Earl Greytä
Lounas: 2 palaa kuivakakkua, puolikas banaani, vettä
Päivällinen: spaghettia porkkana-porsaanliha-paprikakastikkeella, vettä
Leffasnacksit: poppareita, maalaissipsejä, mansikka-banaanijogurttia, vettä
Iltapala: kuumaa kaakaota, paistinpannulla paahdettu voikkari, puolikas banaani, 3 vaahtokarkkia



Vielä huominen lepoa ja maanantaina takaisin töihin ja arjen pariin! Ensi viikonloppuna kutsuu tämän vuoden viimeiset joululahjashoppailut. :)

Dzii

2 kommenttia:

  1. Ootko kattonu kauhea kankkunen 3:sen ? Tuli vaan noist kolmest vaahtokarkist mieleen kun siin se yks tyyppi oli laittanu vaahtokarkkeihin jotain tyrmäystippoi tmv. ja sano et neljäst vaahtokarkist olis kuollu, mut eihän kukaan syö enempää ku kolme vaahtokarkkii :D

    VastaaPoista
  2. Oon mä sen nähny mut en kyl tosiaankaa muistanu tota :D ei vaan, oliha mullaki terästettyjä vaahtokarkkeja :)

    VastaaPoista