torstai 19. helmikuuta 2015

Sateisia päiviä, väsymystä, liian vähän unta. Pimeät kuukaudet, uusi epilepsialääkitys ja järjetön stressimäärä ovat verottaneet osansa. Takana on puolisentoista kuukautta uuden lääkityksen alaisena, iltalääke toimii näinä päivinä lähes unilääkkeen tavoin. Oneway ticket seikkailemaan unimaailmoihin. Muistan pitkästä aikaa unet äärimmäisen tarkkaan, siellä unimaailmoissa olen valloittanut tämän maailman jo tuhannesti. Unissa rakastan, unissa yritän parhaani, unissa olen sellainen ihminen, joka välillä toivoisin olevani muutenkin. Unissa olen vahva ja määrätietoinen. Herääminen on vaikeaa, mutta hyvin pitkän unettoman kauden jälkeen tunnen myös tarvitsevani seikkailuja herra Nukku Matin kanssa. Keskiviikkona kävin MRI-kuvauksissa, tuloksia täytyisi vielä muutama päivä jaksaa odottaa. Tänään sain taas poissaolokohtauksen, ei ollut kuin vasta ehkä viides tällä viikolla. Verikokeissa piti käydä alkuviikosta, mutta en ole saanut itseäni ylös tarpeeksi ajoissa kertaakaan tällä viikolla. No, josko ensi viikolla sitten. Jos treffit Nukku Matin kanssa eivät taas pitkity liikaa.

Ei ole enää vaikea myöntää, että toisinaan mua pelottaa. On mulla ollut kaikenlaista vaivaa jo vuosien ajan, mutta eron jälkeen kaikki tuntui triplaantuvan - paska olo ja kaikki muutkin vaikeudet. Oireista tuli yhä pelottavampia, olen joutunut soittamaan ambulanssin itselleni matkalla töistä kotiin ja melkein kaatunut portaissa poissaolokohtauksen aikana. Tietyt jo entisestään heikemmät motoristiset kyvyt ovat heikentyneet. Suoraan sanottuna mua vituttaa, mua vituttaa olla "erilainen". Tänään mua on vaan oksettanut, sydän hakkaa milloin mitenkin ja väsyttää niin, että suihkuun meinasin nukahtaa. Onneksi huomenna on perjantai, huomenna matkaan suoraan töistä bussilla Turkuun viettämään laatuaikaa maailman kauneimman tytön, pienen prinsessani kanssa. Mikään ei voisi enempää piristää.

Np. Lynn Anderson - Snowbird


Päivitetty 24.2.2015, enhän mä missään EEG-kuvauksissa ollut, vaan MRIssä. Pienessä unessa on hyvä pohdiskella ja kirjotella, taas tuli huomattua.





tiistai 6. tammikuuta 2015

Räkä poskella ajatuksia, lyhyesti.

Asuntoni ikkunat vetävät. Jos lähestyt niitä kämmen edellä, kymmenen senttimetrin päässä voit tuntea hienoisen tuulen. Se on ärsyttänyt minua jo pidempään, mutta en ole saanut aikaiseksi tehdä asialle mitään. Tällä hetkellä ikkunalaudat ovat osittain juuri sen vuoksi täynnä roinaa, osittain taas yksinkertaisesti koska muuallakaan ei tunnu olevan tilaa.

Heräsin tänään aamulla ennen kahdeksaa viluissani, kolmeen peittoon kääriytyneenä ja jaloista sikiöasennossa kiinni pitäen. Olen nyt jo kolmatta päivää kipeänä, ärsyttävin oire on jatkuvasti vuotava nenä. Yskiminen on jokseenkin kivuliasta, pää on kipeä aamusta iltaan. En muista, milloin viimeksi olisin ollut näin inhottavassa räkätaudissa. Jotain hyvää tässäkin on kuitenkin ollut. Viime viikolla kävin neurologilla ja sain reseptin vuosien tauon jälkeen epilepsialääkkeissiin. Aloitin vanhat tutut Trileptalit sunnuntaina, niiden aloituksesta johtuvasta väsymyksestä ei nyt tarvitse kärsiä töissä. Olen myös saanut paljon hyviä ajatuksia kuumehourailujen lomassa, en muista milloin näin levollisesti olisin asioita viimeksi miettinyt. Olen kärsinyt jatkuvasta stressistä jo pidempään, enkä muista milloin viimeksi olen nukkunut yhteen pätkään yli 5h unet. Aloin suunnittelemaan tälle vuodelle puhdistavia muutoksia, haluan oikeita muutoksia, janoan mielen virkistymistä ja positiivisia ihmisiä, kokemuksia elämääni. Syytän yhä itseäni monesta asiasta, asioista joista minun ei pitäisi. Olen yhä heikko, mitä tulee moneen asiaan. Vähän kuin lastenvalvojan tapaamisessa viime keväänä, pidin vain suuni kiinni, vaikka sanottavaa olisi riittänyt. Musta ei vaan ollut tappelemaan, vaikka enemmän kuin mitään halusin tytön muuttavan kanssani. Toinen osapuoli, tytön isä, osasi vetää oikeista naruista. Manipulointiahan se harrasti, kyllä minä siitä nykyään tietoinen olen. Erot eivät aina mene niinkuin toivoisi. Niin, läheskään aina.

Edessäni lautasella komeileva pinaattikeitto jäähtyy, nyt on pakko syödä ja palata vaaka-asentoon hourailemaan itsekseni. Kiitos, kun luit ajatuksiani.

Ps. Bloggailu kännykällä ei oo mun juttuni, tää on älyttömän kömpelöä!