torstai 30. toukokuuta 2013

suklaapuuro mielessäin

Niin ne asiat rullailee eteenpäin. Maanantaina käytiin poliisilaitoksella ja maistraatissa, tänään Jack kävi Lean kanssa työkkärissä. Työkkärin alakerrassa työskennellyt nainen oli  innostunut, kun Jack kertoi olevansa Venezuelasta. Tämä oli kuulemma vieraillut Margaritalla muutama vuosi sitten. :)

Huomenna meillä on edessä käynti Kelassa, ystäväni valmistujaislahjan ostaminen, ruokavaraston täyttämistä Citymarketissa ja hammaslääkäri-aikojen varaamista koko perheelle (huom. jonot, eli päästään luultavasti vasta syksyllä). Tuosta ruokakauppa-reissusta olen aika innoissani, tämä viimeinen viikko kun on meillä ollut lähinnä kaapin perältä syömistä. Tänään tehtiin keltaisista maissijauhoista arepa-pannukakkuja. Arepathan ovat venezuelalaisia maissisämpylöitä, mutta noilla lähikaupasta löytyneillä maissijauhoilla jouduttiin hieman improvisoimaan, kun ei se taikina millään kovettunut tavalliseen tapaan. Niinpä niistä tuli arepa-pannukakkuja. Jack söi omansa juuston ja voin kera, itse nautin omani hillolla ja kermavaahdolla. 

Tavallisiin arepoihin tarvitaan oikeanlaisten maissijauhojen lisäksi vain vettä ja suolaa + täytteet.

Ruoan jälkeen ei kymmentäkään minuuttia ehtinyt kulumaan, kun nukahdin tyytyväisenä olohuoneen sohvalle. Pari tuntia nukuin tyytyväisenä, kunnes Jackin kanssa temmeltävä Lea herätti. Silmät avatessani ensimmäinen ajatukseni oli, että huomenna ostan suklaapuuroa. Sitä hyvää jota pienenä sai herkutella äitin kaverin luona Espoon Westendissä kyläillessä. Tietyistä ruoista tulee tietyt ihmiset mieleen. Esimerkiksi Ville Vallaton jäätelöt muistuttavat kummitädistäni, pinaattikeitto mummistani ja uunimakkarasta ensimmäisenä tulee mieleen ensimmäinen isäpuoleni. Tomaattikeitto saa kunnian muistuttaa äidistäni. 

Nyt ilta alkaa hämärtymään, eikä telkkarista tule taaskaan mitään katsomisen arvoista. Dzii kiittää ja kuittaa. Taidanpa mennä laittamaan viimeisistä ruishiutaleista itselleni puuroa. Ps. KISSin keikka lähestyy, enää muutama päivä välissä! Lupaan kunnon raportin ja paljon kuvia. :)

Itselleni muistiin ja teidän lukijoiden iloksi vielä huomisen pakolliset ja ensimmäisenä mieleen tulevat ruokaostokset:
Suklaapuuroa, marjapilttejä, appelsiineja ja banaaneja, kanaa, kananmunia, riisiä, kahvia.

Dzii

5 kommenttia:

  1. Heippa! Tämä kommentti ei varsinaisesti liity tähän postaukseen, mutta tässä tulee kuitenkin :) Olen lukenut sun blogia reilun vuoden verran. Löysin sen kun palattiin kotiin ekalta Barcelonan reissulta. Ja pian sen jälkeen olin raskaana :) Vauva syntyi kesäkuussa 2012. Olisin tosi kiitollinen muutamasta käytännön vinkistä, jos osaat auttaa. Ollaan nimittäin lähdössä Barcelonaan ensi maanantaina. Ihanaa! Millaiset ruoka, maito ja vaippatarjonnat sieltä löytyy? Mitä kannattaa ottaa mukaan? Tai kannattaako täältä kuljetella mitään erityistä mukana (painaa!)? Kiitos etukäteen, jos jaksat vastailla!!!
    Oikein ihanaa ja lämmintä kesää sinulle ja perheellesi!
    H

    VastaaPoista
  2. Moikka! Tietenkin jaksan vastailla. :) Teillä onkin sitten melkein samanikäinen pikkuinen kuin tuo meidän Lea!

    Miten kauan meinaatte olla? Vai ihan muuttamassa? Vaippoja löytyy kyllä hyvin ja monipuolisesti (suosittelen ostamaan esim Caprabosta tai Consumista, EI ns. pakikaupoista tai muistakaan pienemmistä, kallimmaksi tulee.

    Tarkoitatko ruoalla vauvanruokia, vai ihan yleensäkin? Maitokorvikkeita löytyy vain pulverina(esim. Nania, Blemiliä, Nutrilonia..), peruspilttejä pitäisi löytyä aika samalla tavalla kuin Suomestakin. Lihapilttejä voi kuitenkin olla aika heikosti.

    Noin muuten itsetehtävä ruoka kannattaa tosiaan ostaa isoimmista kaupoista, maidoista "Desnatada" vastaa suomen laktoositonta ja "Semidesnatada" vähälaktoosista. Ramblalta löytyy Boqueria ruokamarketti, jonne kannattaa mennä joko aikaisin aamulla tai myöhään illalla, jolloin hinnat ovat parhaimmillaan. :)

    Kunhan vaan kerrot että meinaatteko asumaan jäädä vai vaan lomalle mennä, niin tiedän paremmin auttaa. :)

    Kiva kun laitoit viestiä, mukavaa kesää teille sinne!

    Dzii

    VastaaPoista
  3. Kiitos :)

    Meillä vietetään Juhannuksena ekoja synttäreitä! Jännää ;)

    Me ollaan Barcelonassa vain viikko - pakon sanelemana. Mutta ihanaa silti. On luvannut hyvää keliäkin. Parasta!

    Vastauksestasi oli paljon apua. Tiedän nyt, mitä pakkaan ja mitä on turha kanniskella mukana. Aiemmista postauksistasi päätin, että Calellassa käydään päivä viettämässä, kun ajatus oli lähteä Costa Bravaa hiukan ihastelemaan. Seuraava pidempi loma luultavasti vietetään Emburiabravassa. Joskus sitten, kun on siihen mahdollisuus...

    :)

    VastaaPoista
  4. Aa okei, en vaan ollut ihan varma tarkoititko miten pitkää Barcelona-reissua. Haluatko hei että laitan sulle linkkejä kavereideni keikoille sinä aikana kun ootte siellä? Varmaan oot jostain postauksesta jo lukenut, että suurin osa tutuista Barcelonassa on muusikkoja. :)

    Hei joo Calella on kokemisen arvoinen ! Siellä on aivan ihana pitkä shoppailukatu, jolta löytyy ravintoloita, kauppoja ja vaikka mitä. :) Sinne siis, oikein hyvää matkaa!

    VastaaPoista
  5. Ja kohtahan teillä vietetään synttäreitä.. Onnea jo etukäteen! Tyttö vai poika? :)

    VastaaPoista