sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannus 2013

Suomi se sitten jaksaa yllättää. Tällä kertaa ihmetystä aiheutti Turun joukkoliikenne näin juhannuksen aikaan.

Täällä katkesi lähes kaikenlainen Turun sisäinen bussimatkailu perjantaina kello kahdelta, jatkuen aina eiliseen kello 16 asti. Kuulemma viime jouluna oli sama juttu, mutta sen joulun vielä ymmärränkin. Mutta onko se juhannus nyt sitten oikeasti niin tärkeä pyhäpäivä, että bussitkaan ei kulje lähes vuorokauteen laisinkaan? Ettei olisi voinut vain esimerkiksi harventaa bussivuoroja?  En tiedä itkeäkö vai nauraa, kun tuota miettii. Ihme touhua, sanon minä, VAIKKA kyllähän ne bussikuskitkin loman ansaitsevat, varsinkin tässä meidän koti-keskusta reitillä usein ajava poikkeuksetta hyväntuulinen herrasmieskuski, joka viimeksikin toivotteli "Hyvää tuulista päivää!" Ihana arjen sankari!
Me aloitettiin juhannuksen juhliminen jo torstai-iltana. Lean mentyä nukkumaan linnottauduttiin parvekkeelle, juotiin parit banaani- ja mustikkavodkashotit ja rupateltiin kaikesta maan ja taivaan välillä. Kateltiin mun koneelta kuvia Leasta synnytyslaitoksella ja päiviteltiin miten paljon tuo neiti onkaan taas kasvanut ja miten aika onkaan mennyt niin hirveän nopeasti! Kyllä siinä ihmetellessäkin meni taas pari-kolme tuntia ihan lentäen.

167964_500186054058_7350883_n
San Juan 2010 / La Barceloneta, Barcelona

Perjantaina saatiin vieraita ja grillattiin/syötiin kotipihalla, palattiin kotiin, Lea meni päikkäreille ja siinä hiljaisuudesta ja omasta ajasta nauttien leivoin suklaakakun. Ilta meni rauhallisesti kotisohvalla syöden suklaakakkua ja kotiinkuljetuksella tilattua pizzaa, juoden aivan liikaa kokista ja tuijottaen harvinaisen huonoa juhannusaaton tv-tarjontaa. Lauantaina matkahan sitten jatkui bussittoman ajan päätyttyä kohti uusia seikkailuja. Mentiin viettämään juhannuspäivän iltaa Lean kaverin Manun perheen luokse. Juhannuksen perinteitä kunnioittaen grilli laitettiin kuumaksi, ruoat kypsymään ja mahat täyteen. Tänään palattiin takaisin kotiin ja huomenna kutsuu taas arjen tylsät tehtävät.

 Tylsistä arjen askareista viis, sillä alkavalla viikolla pitäisi myös postin joukossa tulla Serranon Perheen 1-4 tuotantokaudet ja 20€ lahjakortti H&M kauppoihin. Pääsen verestämään raskausajan muistoja (uudemmille lukijoille tiedoksi, että katsoin lähestulkoon koko raskausajan repeatilla Serranon Perhettä ilman tekstitystä, että saisin korvattua olemattoman sosiaalisen elämän espanjankielen treenaamisella,hehe ) ja ostamaan Lealle jotain kivaa henkan ja maukan alemyynneistä. Neitoselle alkaa jo melkein kaikki vanhat kuteet käymään pieniksi, housuista tulleet capreja ja pari napapaitaakin löytyy.  Pian täytyy mennä hieman pidemmälle shoppailureissulle täydentämään koko perheen vaatevalikoimaa.. Viime torstaina sain Facebookin Vaihtoringin kautta itselleni uuden tunikan. :)

IMG_4305
Juhannus 2013 / Harittu, Turku

Dzii

7 kommenttia:

  1. Mukava oli yhdessä grillailla :) Ja lapset viihtyivät :)

    VastaaPoista
  2. Wow, tää on jotain ihan uutta: linkki bongattu Demistä ja blogi on ihan oikeasti mielenkiintoinen! Jään kyllä ehdottomasti selailemaan blogia pidemmällekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tervetuloa seurailemaan, mä kuule luulen että jään tuota sunkin blogia seurailemaan. Sen verran samaistun noihin raskausvaivoihin - itehän myös olin aika pitkälti vuodelevossa koko loppuraskauden, kärsien kaikenlaisista vaivoista jatkuvasti. :/

      Poista
  3. Ihanan yksinkertanen ja selkee ulkoasu :-) ja kirjotat tosi kivasti ja mielenkiintosesti, jaksoin jopa lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukava kuulla että oli tarpeeksi mielenkiintoista tekstiä koko postauksen lukemiseen. :)

      Poista
  4. tosi mielenkintoinen blogi! ja tulipa itsekkin nälkä tosta ruokakuvaa :D

    VastaaPoista