sunnuntai 17. helmikuuta 2013

REISSUPÄIVÄKIRJA / Fotos © Dzii Laaksonen + Time in A Bottle

paradise
Täydellinen ranta auringon palvomiselle. Kiivettiin isolle kukkulalle ottamaan kuvia ja videoita, tässä yksi niistä. Päivitän rannan nimen heti, kun ehdin sitä Jackilta kysymään. Mulla ei muisti taas oikein pelaa. © Dzii Laaksonen

Päädyttiin sitten katsomaan Kevin Jamesiä! Leffa oli hieman erilainen, mitä kuvittelin. Odotin enemmän painikeihiä, vähemmän huumoria - mutta molempia oli aika tasapuolisesti. Itseasiassa kehäkohtauksistakin löytyi juuri sopivasti huumoria. Salma Hayekia olisin toivonut näkeväni enemmänkin, siitä leffan ainoa miinus. Hayekin sijasta Kevin Jamesin rinnalla oli useaan otteeseen sekä Bas Rutten, että old school näyttelijä Henry Winkler. Toki hieman eri merkeissä kuin Hayek. Bas Rutten näyttää ja kuulostaa mielestäni paljon yhdeltä Jackin paikalliselta kaverilta. Jack sanoi ihan samaa leffan loputtua, joten taitavat ne ihan oikeastikin omata joitain samoja piirteitä. Ainakin puhetavan!

ranta
Tämä ranta on lenkkeilijöiden paratiisi. Aamuisin ja iltaisin autoilta evätään pääsy, jotta lenkkeilijät, perheen pienimmät, vanhimmat ja naapurit pääsevät rauhassa nauttimaan kuntoilusta tai päiväkävelystä. Rannan asfalttipätkällä on pituutta 2 kilometriä, ja se kulkee yhdessä rantaviivan kanssa. Kulkuvälinettömyys ajat:
aamulla 06.00 - 08.00
illalla 17.00 - 19.00 
Playa La Caracola © Dzii Laaksonen

Tähän loppuun vielä Muppets - Time in A Bottle.  Jim Crocen alkuperäinen versio on ehkä aavistuksen vielä koskettavampi. Tässä Youtube-linkki.

Dzii

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti