torstai 4. huhtikuuta 2013

Pikaraportti

Lea itkee, sillä on nälkä. 
Lea itkee, ikeniä kutittaa.
Lea nauraa, äiti vääntelee naamaa. 
Lea nauraa, isi laulaa.
- Dzii, 04.04.2013

Kevät on saapunut! Kaapista löytyy glögiä ja Lealla kasvaa ylähampaita kovaan vauhtiin. Turun neuvolan koneilla ei vielä näy meidän uutta osoitetta, joten ensi viikkoon pitää vielä odotella ajan varaamisessa. Kohta saadaan taas pitkästä aikaa tietää, paljonko se pieni neiti painaakaan. Oma veikkaus on 11-13kg, saa nähdä osuiko lähellekään. Pitkä tuosta neidistä ainakin on tullut!

Mutta nyt Lea nukkuu ja tätä äippää väsyttää. Taidanpa mennä laittamaan iltapalaa, kääriytyä peiton sisälle ja kaivautua vuodesohvan perälle naposteltavien kanssa. Telkkarista tulee You, Me and Dupree, luulen nukahtavani ennen puoltaväliä. 

leamorning
"Huomenta!" feat. Lean hedelmien imeskely-tutti. Tuttiosa on sellainen verkko, jonka sisälle laitetaan  esimerkiksi kuvassa olevasti appelsiinin palanen, ja sitä se vauva sitten saa imeä ja pureskella, kunnes ei irtoa enää hedelmän mehua. Lea ainakin tykkää, appelsiini varsinkin ihan hiiiirmu hyvää. :)

Dziin iltapala:

puolikas kurkku
1 porkkana
valkosipulidippiä
vettä

Dzii

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti