perjantai 4. toukokuuta 2012

Suunnitelmia ja kiloja

Tänään on keskustelut Margaritalle lähtemisestä jatkuneet. Nyt ei kyseinen päätös olekaan enää niin viimeinen vaihtoehto miehellenikään, vaan ollaan molemmat alettu ihan innostumaan ajatuksesta. Voi kun mieheni äiti kuulee meidän suunnitelmista, voin vaan kuvitella miten se hyppii riemusta jos/kun saa meidät sinne hetkeksi.
Suunnitelmissa tosiaan nyt olisi, että elokuussa tehdään lopullinen muuttopäätös. Jos lähdetään, liput hankittaisiin syyskuun puolella - heti kun on rahat kasassa. Lähtöä suunniteltiin marraskuun alkuun. Jännät ajat edessä!

Maanantaina saan isosiskoni tänne pitämään mulle seuraa. Tiistaina meidän olisi tarkoitus mennä yhdessä Ikeaan ostamaan joku edullinen vieraspatja(edellinen lentää varastoon, ikivanha ja kamalassa kunnossa) ja lauantaille on kaavailtuna Muumi-maraton! Miehellä on silloin keikka Salamandrassa, niin me pidetään tyttöjen ilta kolmestaan. Luvassa on paljon herkkuja ja monta tuntia Pikku Myyn seurassa! Ei voi valittaa!

Eilen käytiin taas neuvolavisiitillä, tavattiin kahta eri tohtoria ja verikokeisiinkin päästiin vielä samalla reissulla. Ensi viikolla mennään taas takaisin sairaalalle. Edellinen käyntihän meillä oli 16.04.2012, ja siihen verrattuna nyt näytti tältä;

03.04.2012
Dzii n. 66kg ( -1kg)
Prinsessa n. 2900g ( +300g)
Ennen raskautta olin n.14kg kevyempi neitonen, ensimmäisellä neuvolavisiitillä painoa oli 52kg. Kyllä on suklaatkin tehnyt tehtävänsä.. :)


Dzii

2 kommenttia:

  1. Sun täytyy vaihtaa blogin nimi kun muutat :(

    VastaaPoista
  2. Joo niin mä just pohdiskelinkin. :/ Mutta ei me sinne Margaritallekaan jäädä ikuisesti jos snne päädytään, me koitetaan ihan ensi kesäksi päästä takaisin Eurooppaan. :)

    VastaaPoista