Ensinnäkin, jouduttiin lakkopäivän vuoksi menemään taksilla, koska viimeinen metro ehti juuri sopivasti mennä nokan edestä. Sinne meni 7€.
Sairaalassa saatiin taas tuttuun tapaan odotella parikymmentä minuuttia. Tuttu lääkärini ei ilmeisesti lakon takia ollut päässyt kulkemaan töihin, joten meitä kutsui eri naislääkäri. Melko samantien pääsin beibimonitorin ääreen masu paljaana. Kovin pitkään kesti, ennen kuin tohtori kertoi meille mitään pikkuisen voinnista.
Ensimmäinen mitä saatiin kuulla, olikin sitten prinsessan olevan ikäänsä nähden hieman liian pieni. Kuulemma ei mistään järin vakavasta ole kyse, mutta poloisen koko näyttäisi olevan normaalin alarajoilla. Meille määrättiin uusi aika tasan kahden viikon päähän, jolloin katsotaan taas uudestaan kehittymisen edistymistä.
Huonot uutiset eivät sitten toki tähän jääneet, vaan jatkoa seurasi. Poloisen sydämessä, kammioväliseinässä, näyttäisi olevan jonkinlainen aukko(VSD). Kyseessä on hyvin yleinen synnynnäinen sydänvika, josta ei pitäisi olla mitään harmia, kunhan aukko on pieni. Tuota aletaan nyt myös sitten seurailemaan hieman tarkemmin. Mä pidän kaikki varpaat ja sormet pystyssä, että tuosta ei nyt koidu ongelmia pikkuiselle. Kyseisen sydänvian aiheuttajista ei vielä paljoa tiedetä, mutta kaikenmaailman lääkärisivustoja jne. tutkailtuani sain selville, että aiheuttaja voi olla esimerkiksi alkuraskauden aikainen virusinfektio. Sellaista nyt tietääkseni mulla ei kuitenkaan ole ollut koko raskauden aikana, että hieman avuton olo kun ei tiedä onko itse tehnyt jotain väärin, vai mistä ihmeestä on kyse. Liian vähän informaatiota.
Mä olen tuon visiitin jälkeen ollut aivan poikki. Käveltiin takaisin se muutaman kilometrin matka sairaalasta, ja heti kotiovesta saavuttua romahdin sängylle nälkäisenä kuin susi.
Koko päivä on mennyt murehtien ja stressaillen, vaikka juuri niitä mä en saisi nyt harrastaa. Stressi ei todellakaan ole hyväksi, ei nyt kun pienen pitäisi kehittyä vauhdikkaammin. Olen vain niin huolestunut kaikesta, enkä tosiaan osaa siirtää ikäviä ajatuksiani sivuun ihan tuosta noin..
Nyt jos joskus tarvitsisin ihmisen, jolle puhua. Tuntuu, että koko raskauden ajan olen pitänyt niin paljon asioita, murheita ja huolia vaan sisälläni, kun en tiedä kenelle avautua. Normaalisti puhuisin parhaille kavereilleni tai siskolleni, mutta välimatkan takia yhteydenpidot ovat kuitenkin rajoittuneet lähinnä Facebookkiin. Saisi tuo mies nyt edes vakiduunin, lähtisi iiiiso lasti huolia pois harteiltani.
Surettaa, eikä oikein ole ollut energiaa tehdä sitä kuvapostausta. Kuvia tosin löytyy jonkun verran esimerkiksi kävelymatkalta kotiin. Ehkä mä saan sitten huomenna illalla laitettua molempien päivien kuvia samaan syssyyn.
Päivällä sain nukuttua päikkärit, mutta viimeiset kolme tuntia ovat menneet sängyssä pyörien, epätoivoisesti koittaen levätä.
Dzii
Mulla on juurikin tuo pieni "aukko" sydämessä. Siitä ei ole koitunut mulle mitään haittaa elämäni aikana. Nuorena sitä seurattiin, mutta nykyään en sitä käy enää tutkituttamassa. Kaverini lapsella oli isompi ja se korjattiin leikkauksella, lapsi on nykyään terve ja huitelee menemään ihan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan :)
VastaaPoistaYritä olla stressaamatta ja muista vain pitää omasta terveydestäsi huoli.
Tuskinpa sinä olet tehnyt mitään väärin, joskus näitä vaan sattuu. Olen kuullut aika monesta vauvasta joilla on tuo sama vaiva ja oikein iloisia ja onnellisia palleroita ovat. Eiköhän kaikki käänny parhain päin, näin ainakin toivotaan :)
VastaaPoistaKiitos Nisha ja AINO viesteistänne.
VastaaPoistaTosiaan hyvä tietää, että suhteellisen yleisestä vaivasta kyse, ja lääkärinkin mukaan 80%lla vaiva ilmeisesti umpeutuu(?) ensimmäisen ikävuoden aikana.
Itse kuulin kyseisestä vaivasta vasta toista kertaa, edesmennyt exäni aikoinaan kertoi hänellä olevan tuo. En yhtään enää muista mitä hän siitä sen tarkemmin sanoi, mutta muistan valitelleen että siitä johtuen edelleenkin ongelmia. Onhan noita erilaisia tapauksia, ja tosiaan ei pitäisi varmaan liikaa miettiä tuota kuitenkaan.. Niin ja periytyvääkin voi olla, mieheni eilen muisteli äitinsä sanoneen miehelläni olleen pienoinen reikänen..
Nyt kun sais vaan lopetettua miettimistä kaikkea, niin asiat olisivat täydellisesti. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta kova on yritys..:)
Voi, oikein paljon tsemppia! Yrita olla murehtimatta, mita se on mahdollista... Ja tuli mieleen, etta jos haluut taalla Barnassa suomenkielista juttu-, kavely-, jaatelo- ym seuraa, ota ihmeessa yhteytta! :)
VastaaPoistaAnna
eiel
VastaaPoistaVoi kiitos ihanasta viestistä, piristi aivan mielettömästi!:)