maanantai 19. maaliskuuta 2012

18.03.2012


Vuoden 2012 biitsineitsyys = menetetty!

Oli oikeasti ihanaa päästä hieman tuulettumaan. Mä aloin jo saamaan mökkihöperön oireita ainaisesta kotona nyhjöttämisestä. Meillä ei alunperin ollut minkäänlaista suunnitelmaa, että minne rannalle mentäisiin. Loppujen lopuksi päädyttiin samaan paikkaan, jossa entinen kämppiksemmekin vielä viime kesänä työskenteli eräässä rantabaarissa. Nyt ei ollut rantabaaria missään, ilmeisesti ne poistaa koko hökkelin talvikaudeksi, raahaa sitten takaisin lähempänä kesää. Veikkaisin, että ensi kuussa taas komeilee vanhalla paikallaan.
Rannalle mentiin kahdella eri metrolla, ensin vihreällä linjalla ja siitä vaihdettiin keltaiselle. Pysäkkinä Selva de Mar.

18038
Eväinä oli molemmille omat limpparit, vettä, suklaata, appelsiini, minidonitseja ja arepat lounaaksi.
18031listo
Jossain vaiheessa saatiin vierailijoitakin. :)
18032listo
Team Dry Lips
18036listo
Täysin turha kuva, jonka otin viltillä makoillessani.
mylovelisto
Team Dry Lips part 2
mybabylisto
Taas se mies pohtii vakavana, kun mä taas selvästi osaan ottaa lunkimmin.
Muutama tunti ehtii vierähtää, ennen kuin lähdettiin kävelemään keskustaan päin. Käveltiin melkein Barcelonetan rannalle (joka on siis se Barcelonan tunnetuin ranta, varsinainen turistirysä) asti, mutta pysähdyttiinkin jo hieman aikaisemmin, erään McDonald'sin kohdalla. Hetken me siinä sitten pohdittiin, että mitä seuraavaksi. Nälkä alkoi taas hiipimään piilostaan ja eväät olivat lopussa. Kello oli silloin varmaan noin viisi, ehkä hieman ylikin. Muutaman minuutin pohtimisen jälkeen päätettiin pistää elämä risaiseksi; suunnitelmana oli hakea McDonald'sista sapuskat ja mennä taksilla kotiin.

18035listo
Mäkkärin pihalla oli ihmeen paljon ihmisiä omine eväineen nauttimassa aurinkoisesta päivästä. Mekin istahdettiin nurmikolle hetkeksi pieneksi. Tuossa näkyy joku väsynyt tyttöporukka lepäilemässä.
Kaikki ei toki ole niin helppoa ja vaivatonta, kuin miltä saattaa kuulostaa. Mäkkärin jonot liikkuivat hitaampaa kuin maratonia juokseva etana, ja siinä menikin varmaan parikymmentä minuuttia odotellessa.

Mua harmittaa, että ei otettu enää enempää kuvia. Se taksin metsästäminen ainakin olisi ollut ihan ikuistamisen arvoista. Tuli muuten ihan kamalan huono omatunto ja syyllinen olo, kun pitelin McDonald'sin paperikassia sylissäni ja vatsa pömpötti viattomasti sieltä alta. Tuli sellainen "huono vanhempi" fiilis, sellaista kuraa kun menin pienoiselle ostamaan. Olen melko varma, että kadulla ainakin pari vanhempaa rouvaa paheksuivat minua ja sitä pussukkaa hieman paheksuvasti. Voi että.:/
Tuo oli nyt toinen kerta, kun minä ja pikkuinen häädettiin nälkä pois mäkkisafkalla. En siis kuitenkaan edes ole mikään vakioasiakas, kunhan vain kriiseilin turhasta - normaaliin tapaani.

Nyt kello lyö 00.00 ja mun on kyllä mentävä sen Nukku Matin kanssa taas treffeille.  Huomenna jatkuu, postauksen aiheena (kuten lupasin), BARCELONA.

Terkuin,
punaposkinen Dzii

10 kommenttia:

  1. Apua! En alkuun tienny et ulkomailla oot, niin tuli semmonen fiilis et kuka ihme sekopää lähtee maaliskuussa biitsille :DD

    VastaaPoista
  2. Juu no tosiaan en ihan Suomessa asu. :)

    VastaaPoista
  3. Jep, huomasin kun noit kuvia katoin ja jälkeenpäin näin kanssa et tuol ylhäällä lukeekin se :)

    VastaaPoista
  4. Joo kyllähän se tosiaan aika isoilla kirjaimilla tuolla lukee. :)
    Sä oot nyt päässyt todistamaan tän postauksen muuttumista, kun en oo osannut päättää tuosta sommittelusta. No nyt on postaus valmis ja tämä neiti painuu petiin! öitä. :)

    VastaaPoista
  5. Voi että on ihanan näköstä... Kyllä kalpeat ja siniset varpaat näyttää surullisilta : D

    VastaaPoista
  6. Heh, voi pikkuisia varpaita.:/ Näytä varpaille kuvia aurinkoisista paikoista, ehkä piristyy hieman!

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia! Muutenki tosi kivan olonen blogi ja mielenkiintosia postauksia. :))

    VastaaPoista
  8. ooi, ihanan näköstä tuolla! kelpais itelleki jonnekii ulkomaille! :( kivoja postauksia :)

    http://me-myself-and-i-julia.blogspot.com/

    VastaaPoista
  9. Barcelona on kyl ihana. :) kiitos!

    VastaaPoista